Hello matcha!
![]() |
Jymyn Vihreä tee jäätelö. Olen niin innoissani! |
Toivottavasti kaikkien juhannus on sujunut hyvin!
Kauppareissuni juhannusten ruokaostoksia varten sai aikamoisen nosteen, kun bongasin Jymyn Vihreä tee -jäätelöpakkauksen
pakastealtaasta. Tämä on uutuus, joka on mennyt minulta täysin ohi ja olen
todella kaivannut tätä jäätelömakua myös Suomeen. Oli pakko istahtaa penkeille
heti kassojen jälkeen ja maistaa, että maistuuko tämä tuote juuri siltä
jäätelöltä mitä Japanissa saa!
![]() |
Kolea päivä Kiotossa 2016 |
Avatakseni hieman
omaa intoani vihreään teehen, se pohjautuu ensimmäiseen Japaninreissuuni vuonna
2010. Tämän jälkeen olen ollut japanissa kahdesti, ja maistanut lähes kaikkea
”matchan” eli vihreän teen makuista mikä on tullut vastaan.
Matcha on eräänlaista vihreää teetä, jossa käytetään vain tee-kasvin lehtiä. Viimeisinä
viikkoina ennen sadonkorjuuta se peitetään liinoilla, jotta mahdollisimman
paljon klorofylliä muodostuisi lehtiin ja tekisi siitä hyvin vihreää, ja
varjossa kasvaminen vahvistaa samalla makua. Teen käsittely on myös hieman
poikkeavaa muista teelaaduista. Kun muut teelaadut rullataan höyryttämisen
jälkeen, matcha kuivataan, ja jauhetaan hyvin hienojakoiseksi pulveriksi. Matcha
teetä ei siivilöidä niin kuin muita teelaatuja vaan sekoitetaan suoraan 60-70-asteiseen veteen. Perinteisesti matchaa on käytetty tee-seremonioissa, joten
siihen liittyy paljon etikettisääntöjä sekä uskomuksia. Yksi näistä on, että
matcha pitää nauttia suorin selin, jotta sen terveysvaikutukset olisivat
mahdollisimman suotuisat juojalle.
Nykyisin matchaa
käytetään hyvin monimuotoisesti ja siitä on tullut oikein trendikäs aines esim.
juotuna matcha latte muodossa. Tätä juomaa saa useassa helsinkiläisessäkin
kahvilassa ja jopa Starbucksilla oli sitä sesonkituotteena. Japanissa ja
muualla Aasiassa matchaan törmää ainakin leivonnaisissa, jäätelössä, kuumissa ja
kylmissä juomissa sekä karkeissa.
Palatakseni
vihreä tee -jäätelöön, sen makuhan oli hyvin autenttinen ja muistutti sitä mitä
olen saanut Japanissa. Toisin sanoen ruohoinen, ehkä jopa heinäinen maku jota on makeutettu. (maistuu samalta kuin miltä vihreä tee tuoksuu) En ole ihan varma, onko Jymyn jääteö juuri matchaa mutta tarpeeksi
lähellä on jotta minun on pakko saada lisää. Suomi on taas
hitusen verran maukkaampi paikka asua.😍
Jymy-jäätelöstä senverran, että se on pienen Suomisen Maito Oy:n valmistava jäätelö. Suomisen Maito sijaitsee Aurassa. Maitonsa he saavat suoraan lähistöltä Vennan tilalta ja tilan nuoret isännät ovat myös osakkaina jäätelötehtaassa. En löytänyt koko makua heidän netti-sivuiltaan, joten toivon ettei tätä ihanaa jäätelömakua ole suunniteltu esim.sesonkituotteeksi.
Jymy-jäätelöstä senverran, että se on pienen Suomisen Maito Oy:n valmistava jäätelö. Suomisen Maito sijaitsee Aurassa. Maitonsa he saavat suoraan lähistöltä Vennan tilalta ja tilan nuoret isännät ovat myös osakkaina jäätelötehtaassa. En löytänyt koko makua heidän netti-sivuiltaan, joten toivon ettei tätä ihanaa jäätelömakua ole suunniteltu esim.sesonkituotteeksi.
Eli mistä tätä
ihanaa jäätelöä saa? Itse bongasin Stockan herkusta ja olin menossa
juhannuspäivänä ostamaan lisää Bulevardin S-marketista mutta siellä tätä pientä
purkkia ei löytynyt. Pistin tietenkin heti toivomuksen kauppiaalle. Nyt odotan
innolla, saanko tätä jäätelöä myös lähikauppaani.
Yours truly,
P.S. Matcha KitKatia saa esim Tokyokanista, muuten otan taas jälleen vastaan kaikki mahdolliset matcha-aiheiset vinkit!
![]() ![]() |
Macha leivonnainen, nautittu Nagoyassa ja Matcha- pehmis nautittu Tokion ometosandon aluella. |
![]() |
Macha frappe -tämä on ehkä se kaikista eniten kaipaamani macha tuote. Nam! |
![]() |
Kun machahimo on iso, olen leiponut macha cake popseja kotona. |
Jymy Vihreä Tee on tuotu tarjolle tilattavaksi kauppoihin ja kahviloihin alun perin Finnairin Business luokasta, jossa se oli alkuvuonna, siksi poikkeava 75ml koko.
VastaaPoistaKäytämme japanilaista luomu-matchaa Ujin kaupungista, Kioton prefektuurista, suoraan valmistajalta.
Sen myynti tällä hetkellä on melko Helsinki painotteista, siksi sitä ei vielä ole nettisivuillakaan.
Stockmann Herkkujen lisäksi sitä myy mm. Tokyokan, Laivurin Valinta, Anton&Anton, Fabianinkadun Mumin Kaffe, Designmuseon Juuri Cafe&Bar, K Mustapekka yms. Muitakin on, mutta näissä säännöllisesti.
Aurinkoista Jymy-kesää kaikille :)
Ihanaa! Tehokas tapa saada vastaus kysymyksiini. Kiitos, ja aurinkoista kesää teillekin!
Poista