Juustokakku New Yorkin tyyliin
Jos on malttamaton kun pistää kakun uuniin halkeaa se helposti. Kuitenkaan ulkonäkö ei ole kaikkea. Tämä on ehkä paras kakkureseptini tähän mennessä. |
Ollessani äitiyslomalla minulla oli mahdollisuus leipoa monta kertaa viikossa. Joitakin reseptejä hienosäädin kuukausien ajan. New York -tyyppinen juustokakku oli yksi pakkomielteistäni. Minulla on yleisesti taipumus saada ”aivohiiri” jonkun kakun tai leivonnaisen suhteen, enkä pääse aivohiirestä eroon ennen kuin olen leiponut version, johon olen itse täysin tyytyväinen.
Tästä kakusta
olen saanut tehtyä lähestulkoon täydellisen version. Uskallan haastaa muut, sillä
harvemmin tilaan juustokakkua edes kahviloissa kun tiedän tekeväni parempaa
itse. Täydellinen juustokakku on tahmea ja hieman rakeinen koostumukseltaan.
Siinä pitää olla kostea sisus ja pinta joka ei tahmaa. Ulkonäöltään se
muistuttaa päältäpäin täysikuuta. Keksipohjan pitää olla kuivanmurea ja hieman
suolainen, tuoden vaihtelevuutta kakun koostumukseen. Maun kuuluu olla
loputtoman täyteläinen, kuitenkin pysyen raikkaan sitruunaisena.
Onneksi
juustokakku säilyy noin viikon verran jääkaapissa, sillä tämä resepti on
vähintäänkin sanottuna stydi.
Kakun pohja
80 g voita
2 rkl sokeria
160 g marie-keksejä
Kakun täyte
500 g
Philadelphia-juustoa
100 g
turkkilaista jugurttia, vaniljarahkaa, tms.
2 tl
vaniljauutetta
¼ tl suolaa
1 tl
leivinjauhetta
2 luomukananmunaa
+ 2 luomukananmunan keltuaista
2 sitruunaa, joista
raastat kuoret ja puristat mehut
Aseta uunin
lämpötila 170 asteelle. Aloita tämän jälkeen kakkupohjasta: murusta keksit ja
paista ne paistinpannulla sulan voin ja sokerin kanssa. Paina keksimuruseos
vuokaan jossa on irrotettava pohja ja paista uunissa 5 – 8 minuuttia, kunnes
pohja on saanut hieman väriä. Anna pohjan jäähtyä sillä välin, kun sekoitat täytteen
ainekset keskenään. Muuta uunin lämpötilaksi 200 astetta.
Kakku on onnistunut täydellisesti kun se muistuttaa kuuta |
Paista kakkua n. 20
minuuttia 200 asteessa, ja alenna lämpötilaa tämän jälkeen 150 asteeseen. Anna
kakun paistua vielä 30 – 40 minuuttia tämän jälkeen. Kun kakku on paistunut
valmiiksi, raota uunin ovea tai avaa se kokonaan, ja anna seistä kahden tunnin
ajan kunnes voit siirtää kakun jääkaappiin. Anna kakun seistä jääkaapissa yön
yli tai vähintään 6 tuntia. Tämän jälkeen kakku on valmis nautittavaksi. Suosittelen
sitä varsinkin jälkiruuaksi kevyemmille kalaruuille tai vahvan teen kanssa.
Yours truly,
Kommentit
Lähetä kommentti