Tummanpuhuva festari makean ystäville
Kävin Lakritsi-
& Salmiakkifestivaaleilla, jotka järjestetään jo neljättä vuotta. Tunnelma
oli vähintään sanottuna ruuhkainen n. klo 12 maissa lauantaina, festivaalin
avajaispäivänä, kun lähdin festivaalialueelta.
Ruuhkasta
huolimatta saimme poikani kanssa irti sen, mitä tulimmekin festivaalilta
hakemaan. Nämä olivat uusia makuelämyksiä ja lisää tietoa tästä mustasta
kullasta. Kieleni on vieläkin aivan puutuneen oloinen vahvoista mauista, vaikka
olen jo nukkunut yön yli.
Lakritsifestivaalin tärpit:
-
LIQ,
jonka makujen takana on ravintoloitsija Tomi Björk. LIQ-lakritsat valmistetaan
Uudellamaalla ja tästä premium-lakritsasta on yllättävän monta makua. Maistoimme
5- vuotiaan poikani kanssa kaneli- ja tähtianis-makuista lakua, merisuolalla
maustettua lakua, lakua johon oli lisätty pippuria ja lakua, jossa oli
rosmariinia ja vadelmaa. Kaikkien näiden makujen lisäksi valikoimassa oli myös
mm. lakritsa, johon on lisätty herkkutattia. Tämä oli poikani ehdoton suosikki,
johon hän hurahti täydellisesti. Nyt tätä lakua on sitten maisteltu kotona koko
perheen voimin ja siitä on myös puhuttu sen mukaisesti. Minulle tämä oli aika
odottamaton tärppi, ei vaan siksi että tarhaikäinen poikani ihastui tähän
makuyhdistelmään, vaan myös siksi että tämä laku on oikeasti hyvää, ja tattia
en perinteisesti sekoittaisi lakuun, vaikka kuulun siihen kastiin joka graavaa
joululohensa lakuun.
-
Lakritsinäyttelyssä
saimme mm. katsoa lakritsanjuurta ja maistaa 100 % lakritsaa, joka muuten on
erittäin pahan makuista! Opimme myös, että perinteiseen lakritsikarkkiin
riittää 3 % itse lakritsaa antamaan sille tarvittavan maun.
-
Kuppikakkuworkshop.
Tähän workshoppiin emme ottaneet osaa itse koska olimme olleet festareilla jo
hyvän tovin. Kuitenkin oli ihana, että saisi loihtia ihan oman kuppikakun
lakritsoista paikan päällä! Kuvan nappasin muiden ihmisten ihanista
luomuksista.
- Kolme muuta näytteilleasettajaa jotka haluan ehdottomasti nostaa mukaan blogiin:
Kolmas
iki-ihana josta haluan kertoa, on 3 Kaverin vegaaninen kookos–lakritsi-jäätelö.
Tuossa pakkauksessa ei haittaa, että on vegaanista, koska maku on kuitenkin
kohdillaan. Kookos sopii todella hyvin lakritsaan, suorastaan korostaa kun
samalla antaa pehmeää makeutta kokonaisuudelle.
Lakritsi- & Salmiakkifestivaalit ovat
käynnissä vielä tänään sunnuntaina klo 12–17.
100% Lakritsaa |
Lakritsajuuri |
Kommentit
Lähetä kommentti