Lakritsagraavilohi – joulupöydän 2017 must have





Omasta mielestäni kalapöytä on joulupöydän kohokohta. Se osio jossa on maustesilakkaa, siian mätiä, graavilohta ja ravunpyrstöjä lisukkeiden ja paahtoleivän kera. Lapsille on lämminsavulohta. Näin teemme ainakin meillä. Kinkku on enemmän muodollisuus, josta emme raaski luopua. Tänä vuonna kuitenkin on käynyt mielessä, että kinkun sijaan voisi
tarjota esimerkiksi currymaustettuja sinisimpukoita, siinä olisi ainakin mausteisia ja talvisia makuja.

Joulun kalapöytä on suurimmaksi osaksi aika perinteinen. Siihen kuuluu mm. lasimestarin silakka, sinappisilakka ja joitakin muita. Viime vuonna kuitenkin teki mieli kokeilla jotakin uutta, ja siksi tein lakritsigraavattua lohta. Tämä olikin sitten jymymenestys; yhtään graavilohta ei jäänyt rippeiksi. Joten graavaan lohen lakritsassa tänäkin vuonna.

Lakritsagraavatun lohen salaisuus on pehmeä ja hieman tahmea lakritsa. Täydelliseksi tähän miellän esim. kotimaisen LIQ:in lakritsat juuri niiden koostumuksen vuoksi, mutta myös siksi, että niitä saa erimakuisina. Lohen kaveriksi valitsin Sunrise-nimisen lakritsan, joka on maustettu appelsiinilla ja mustapippurilla. LIQ on muutenkin nimennyt kaikki lakritsamakunsa vuodenaikojen ja vuorokauden aikojen mukaan. Yö on nimien yhdistävä tekijä. Tässä lakritsassa on tarinaa, ja siitä minä pidän.

Lakritsilohen graavaaminen:

500 g lohifileetä (Osta lohi tiskiltä, silloin se on paljon tuoreempi kuin vakuumista ostettuna.)
½ tl suolaa
1/3 tl sokeria
n. 100 g lakritsaa

Paloittele lakritsa joko ohuiksi siivuiksi tai rouhemaiseksi massaksi. Sekoita suola ja sokeri keskenään ja hiero sekoitus loheen. Ripottele tai asettele lakritsa lohen päälle. Paketoi lohi alkuperäiseen paperiinsa ja hiero lohta ja lakritsaa kunnolla paperin läpi. Anna levätä jääkaapissa noin kaksi vuorokautta. Kun lohifileen graavi on valmis, poista lakritsa lohen päältä ja leikkaa lohi vinottain ohuiksi siivuiksi. Huomaat, että loheen on muodostunut kaunis tumma kanttaus joka antaa ihanan maun ja näyttää tämän lisäksi hienolta paahtoleivän päällä. Lohi säilyy noin viikon jääkaapissa. Tähän ei voi sanoa muuta kuin että onpa herkullitsa!

LIQ on suomalainen lakritsavalmistaja, jonka lakritsoihin hurahdin Lakritsi- ja salmiakkifestivaalien aikana. Heillä on tyylikäs pop-up myymälä Espalla, josta saa lakun lisäksi asiantuntevaa palvelua lakun saralla. Haluan nostaa esille tämän lakritsamerkin koska ennen tätä tuttavuutta ainoa ostamani premium-lakritsa on ollut tanskalaista. Näin Suomi 100 -vuonna on hauska nähdä uusien  tekijöiden uskaltavan satsata ja luoda uutta.   

Yours Truly,




Kommentit

Luetuimmat