Viherkasvien uusi tuleminen


Leikkovihreä


Kun päivänvaloa on päivittäin useita minuutteja enemmän kuin edellisenä päivänä, siirtyvät ajatukset kevääseen ja katse lisääntyneen valon myötä kodin sisustukseen. Nyt tekee mieli jotakin uutta! Tänä keväänä luonto on yksi iso sisustuksen trendi, ja sen mukana tulevat myös viherkasvit.

leikkovihreät 20181990-luvulla jukkapalmut olivat kuuminta hottia, ja sellainen löytyi lähes joka kodista. Tänä hetkenä monet ysäriklassikot ovat taas hyvin suosittuja, kertoo kukkakauppias Lotta Widén. Näiden joukossa ovat mm. anopinkieli ja palmuvehka. Tämän hetken trendikkäin ”kukkakimppu” saattaa olla leikkovihreiden eukalyptus, joka henkeää ihanasti menneitä aikoja ja on samalla hyvin pelkistetty. Vihreät kukkakimput ovat hyvin trendikkäitä, jatkaa Lotta. Juuri niitä olinkin tullut hakemaan Suomen vanhimmasta kukkakaupasta Ölanderilta matkallani kotiin töistä. Itse olin bongannut eukalyptukset Instasta, ystävieni stooreista. Tukholman Form sisustus messut ovat käynnissä, ja leikkovihreät koristavat ainakin Martelan ja By Lassenin messualueen pöytiä.

Tämä tunnelmallinen liike on ollut samassa paikassa aina perustamisestaan vuonna 1905. Kukkakauppa on täynnä viherkasveja, erilaisia kukkia on aseteltu lattiasta kattoon ja leikkokukille on tietenkin oma kaappinsa. Vihreitä oksia erilaisine lehtineen on esillä kokonainen hyllyllinen. Täällä tuoksuu täsmälleen samalta kuin lähes 30 vuotta sitten kun mummoni toi minut mukaansa valitsemaan perjantaikimppunsa. Helsingissä on harvoja vanhoja tiloja joissa ajan henki on säilynyt näin luonnollisella tavalla alkuperäisen tuntuisena. Kukkakauppa Ölander on kuitenkin samalla täysillä ajan hengessä mukana.

Lotta kertoo minulle myös että viherkukkien buumi ei ainoastaan ole osa luonnonmukaista ja eksoottista muotia, vaan se nivoutuu myös vallitsevaan terveystrendiin. Ihmiset ovat taas huomanneet kuinka viherkasvit puhdistavat ilmaa luonnollisesti ja kuinka vihreällä värillä on rauhoittava vaikutus. Sitä paitsi viherkasvit sopivat hyvin niin suomalaisesti pelkistettyyn kotiin kuin hieman boheemiin sisustustyyliin.
Aurinko on jo laskemassa kun käpsin kotia kohti. Kaunis kääre, jossa ihanat eukalyptuksenoksat odottavat maljakkoon pääsyä, antaa minulle kuitenkin pienen varaslähdön keväiseen fiilistelyyn.

sisustus viherkasveilla






Kommentit

Luetuimmat