Jäätelöbuffa ja vesisotaa - viisivuotiaan synttärihumua

Vohveli käätelölle
Itsekoristelluista vohveleista saa aikaiseksi hienot jäätelötuutit.
 

Taas on se aika vuodesta, jolloin meillä juhlitaan synttäreitä! Lapseni unelmoivat ja suunnittelevat juhliaan ainakin puoli vuotta ennen H-hetkeä. Suunnitelmat vaihtuvat tiheään, mutta lapsen näkökulmasta katsottuna jokainen suunnitelma on ehdottoman tärkeä ja iloitsemisen arvoinen siinä hetkessä. Kun oikeat juhlat lähestyvät aletaan miettiä mitä äiti ja isä oikeasti pystyvät järjestämään. Onneksi ihan mahdottomuuksista kuitenkaan ei ole kyse. Loppujen lopuksi juhlien ohjelmana oli vesisota, johon olimme varanneet 300 vesipommia, ja kaikilla oli myös omat vesipyssyt mukana. Vesisodan jälkeen oli sauna, jäätelöbuffa ja ongintaa. Juhlat järjestimme puistossa lähellä kotiamme.

Tänä vuonna olimme suunnitelleet värikkään monikerroskakun jo aikoja ennen itse juhlia. Yllätyksekseni (ja huojennuksekseni), poika ilmoitti ennen kauppareissuamme, että haluaa sittenkin jäätelöbuffan.

Ehdin lyhyesti selata Instagramin parhaimmistoa ja löysin kuvia kivoista jäätelötötteröitä. Näistä inspiroituneena tein päivää ennen juhlia kauniit tötteröt valkosuklaasta jonka sulatin vesihauteessa ja johon sekoitin kookosrasvaa saadakseni suklaasta valuvampaa. Tämän jälkeen painelin strösseleitä valkosuklaaseen. Näistä syntyi juhlavat tötteröt!


Vohvelin koristelemiseen kelpaa suklaa jossa on kookosrasvaa.
Strösseli kannattaa kaataa lautaselle ja dipata siitä sulaan suklaaseen.


Oma nyrkkisääntöni lasten kanssa on, että kun on löytänyt hyvän maun rajan, lisätään siihen 7 tai 10 kertaa väriä, glitteriä tai sokeria, ja lapset ihastuvat taatusti. Samaa mietin ostaessani ainekset jäätelöbuffaan. Hankimme neljää eri jäätelöä, neljä eri kastiketta, neljä eriväristä strösseliä ja tämän lisäksi pussillisen marenkeja, pussillisen nallekarkkeja ja pussillisen erilaisia keksejä. (Tarjosimme tietenkin myös suolaista ruokaa lapsille ja heidän aikuisilleen ennen jäätelöitä). Lopputuloksena kaikki saivat tehdä oman näköisensä jäätelöt juuri niin överisti kuin tuuttiin sai mahtumaan. Päivänsankari ja hänen pikkuveljensä sanoivat, että jatkossa järjestämme kaikki juhlamme juuri samalla tavalla kuin nämä synttärit. Uskon, että aikuiset olivat juhlista yhtä tyytyväisiä kuin lapsetkin.

Yours truly, 


Jäätelötötterö
Jäätelöbuffetista saa luotua monenlaisia tuutteja 
Jäätelöbuffet
Jäätelöbuffet Jäätelötötterö



 

Kommentit

Luetuimmat